Anitra Ahtola-Janatuinen perusti Anifin Oy:n vuonna 1999 Espoon Mankkaalle, mutta jo sitä ennen hän oli hankkinut itsenäisesti toimeentulonsa muun muassa toimimalla tanssinopettajana ja liikunnanohjaajana samanaikaisesti useammalle toimeksiantajalle. Liikunnanohjaajan koulutuksen lisäksi Anitra Ahtola-Janatuinen on opiskellut oman yritystoiminnan ohella Laurean Ammattikorkeakoulussa Espoossa ja valmistunut sieltä tradenomiksi vuonna 2002. Aiemmin hän on tanssinut Suomen Kansallisoopperan balettikoulussa kahdeksan vuotta ja myöhemmin opiskellut tanssia Lontoossa.
Anitra Ahtola-Janatuinen on kasvattanut yritystä määrätietoisesti sen perustamisesta alkaen pääasiassa tulorahoituksen turvin. Liikevaihdon kasvu jopa täyttää Suomessa harvinaisille kasvuyritykselle asetetut kriteerit, sillä kasvu on ollut yrityksen ensi vuosina 50 - 60 prosenttia ja vielä vuonna 2006 lähes 30 prosenttia liikevaihdon noustessa 0,7 milj. euroon. Liikevoitto on puolestaan kymmenkertaistunut kuudessa vuodessa ja oli viime vuonna 122.000 euroa. Menestyvästä yrityksestä kertoo se, että Anifin Oy:n tuottoprosentti on kolminkertainen verrattuna alan keskimääräiseen tasoon.
Anifin Oy:ssä työskentelee Anitra Ahtola-Janatuisen lisäksi 23 tuntiopettajaa sekä kuukausipalkkalainen rehtori.
Tanssikoulu DCA (joka on Anifin Oy:n markkinointinimi ja tulee sanoista Dance Center ANI) antaa monipuolista ja korkeatasoista tanssiopetusta taiteen perusopetuksen laajan ja yleisen opetussuunnitelmien mukaisesti. Tarjolla on kattava valikoima eri tanssityylientunteja kaiken ikäisille, aina pikkulapsista varttuneisiin aikuisiin asti.
Tanssikoulussa käy viikoittain 1600 oppilasta, joista nuorimmat ovat vain parivuotiaita ja vanhimmat jo eläkeiässä. Anitra Ahtola-Janatuinen tekee tiivistä yhteistyötä myös Espoon kaupungin kulttuuritoimen ja päiväkotien kanssa.
Tanssikoulun uusimman toimitilat Tapiolan keskustaan Länsituulentielle valmistuivat tammikuussa 2008. Uudet tanssisalit tuovat reilun 1600 oppilaan tanssikoululle pitkään kaivattua lisätilaa. Uudet tilat täyttävät vaativankin tanssijan odotukset.
Pääkaupinkiseudun nuori yrittäjä 2007
Tanssikouluyrittäjä Anitra Ahtola-Janatuinen (34) valittiin pääkaupunkiseudun Nuoreksi Yrittäjäksi 2007. Palkinnon jakoivat tiistaina 27.3.2007 valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen ja asianajaja Kirsi Ĺkerlund Pääkaupunkiseudun Yrittäjistä.
Anitra Ahtola-Janatuisen valinnalla pääkaupunkiseudun Nuoreksi Yrittäjäksi 2007 yrittäjistä koostunut raati haluaa kannustaa erityisesti nuoria naisia harkitsemaan yrittäjyyttä yhtenä uravalinnan vaihtoehtona. Samalla halutaan muistuttaa, että yrittämisen kirjo on laaja. Uutteralla työnteolla, hyvällä tuoteidealla ja toteutuksella voi yrittäjänä menestyä loistavasti myös yritystoiminnan kannalta vaikeina pidetyillä kulttuurin, taiteen ja liikunnan aloilla.
Anitra Ahtola-Janatuinen on hämmästyttävän energinen, aktiivinen ja idearikas persoona, joka osaa positiivisella tavalla hyödyntää julkisuuden tuomia mahdollisuuksia yrityksensä kehittämisessä. Oppilaiden antaman palautteen mukaan hän on myös opettajana sekä henkilönä hyvin suosittu ja pidetty.
Valintaraati haluaa korostaa, että yrittäjyyden ohella Anitra Ahtola-Janatuinen on hoitanut erinomaisella tavalla äitiyden velvoitteet. Anitra Ahtola-Janatuisen uusperheeseen kuuluu viisi lasta.
Espoon vuoden 2003 yrittäjä
Espoon Yrittäjät ry valitsi Anifin Oy:n perustajan ja omistajan Anitra Ahtolan Vuoden Yrittäjäksi 2003. Valinta julkistettiin Vantaalla Tiedekeskus Heurekassa pidetyssä yrittäjäjuhlassa lauantaina 8.11.2003. Tilaisuudessa palkittiin myös Kauniaisten ja Vantaan Vuoden Yrittäjät.
Tämän vuoden Vuoden Yrittäjä -valinnalla Espoon Yrittäjät haluaa kannustaa erityisesti nuoria ja naisyrittäjiä. Samalla halutaan muistuttaa, että yrittämisen kirjo on laaja. Hyvällä tuoteidealla ja hyvällä toteutuksella voi yrittäjänä menestyä myös yritystoiminnan kannalta vaikeina pidetyillä kulttuurin, taiteen ja liikunnan aloilla.
Anitra Ahtolan valitsema yrittäjäura, erityisesti lapsille ja nuorille suunnatun tanssin ja liikunnan osalta, on haasteellinen, mutta niin oppilaiden itsensä, lähiympäristön kuin koko yhteiskunnan kannalta kaikkia palkitseva sijoitus tulevaisuuteen. Haasteellisesta alasta huolimatta Anitra Ahtola on kyennyt lyhyessä ajassa luomaan Espoossa yritystoiminnalleen pohjan, jolla on erinomaiset mahdollisuudet laajeta omalla alallaan valtakunnalliseksi vaikuttajaksi.
Anitra Ahtola on osannut hyödyntää yritystoiminnassaan positiivisella tavalla julkista tunnettavuuttaan. Hän on myös tuonut yrittämistä esille myönteisesti omalla iloisella, helposti lähestyttävällä persoonallaan ja osoittanut, että yrittäminen on hänelle suuri nautinto.
|